Lapsille ja nuorille suunnatuilla kielikursseillamme lapsesi viihtyy ja säilyttää motivaationsa syventyessään vieraan kielen opiskeluun. Kielen osaaminen avaa uusia mahdollisuuksia – koulussa ja myöhemmin esimerkiksi uravalinnoissa.

kids-language-courses.png

Opi englantia ja muita kieliä hauskalla tavalla

Koulutuskonseptissamme lapset ja nuoret jaetaan pienryhmiin ikänsä (yleensä 4–7-vuotiaat, 8–12-vuotiaat ja yli 12-vuotiaat) sekä taitojensa perusteella. Tämä rohkaisee vuorovaikutukseen, auttaa osallistujia edistymään nopeasti ja luo vapautuneen ilmapiirin. Järjestämme lapsille myös yksityisopetusta.

Berlitzin opetus on täysin erilaista kun koulussa: ei paineita tai mekaanista ulkoa opettelua, vaan vain kasapäin hauskuutta ja motivaatiota!

Berlitz-kielikeskuksissa on tarjolla seuraavia kurssimuotoja:

Viikoittaiset kurssit – säännöllistä kielikoulutusta kerran viikossa

Viikoittaisilla kursseillamme lapset ja nuoret opiskelevat valitsemaansa vierasta kieltä paikallisessa Berlitz-kielikeskuksessaan pidettävillä säännöllisillä oppitunneilla. Opetus mukautetaan osallistujien ikään. Nuorimpia opetetaan iän mukaisilla harjoituksilla esimerkiksi laulaen, piirtäen ja tanssien. Vanhemmat lapset oppivat nauttimaan uudesta kielestä jännittävien tarinoiden ja hauskojen roolileikkien kautta.

Säännöllinen opetus kerran viikossa auttaa kurssilaisia säilyttämään kosketuksen vieraaseen kieleen ja syventämään osaamistaan vähitellen hauskanpidon lomassa.

Intensiivikurssi loma-aikoina – paikallisessa Berlitz-kielikeskuksessasi

Missä lapsesi voi viihtyä ja saada uusia ystäviä koulun loma-aikoina oppien samalla hyödyllisiä taitoja?

Lasten ja nuorten lomakursseillamme!

Lapset ja nuoret käyvät viikon ajan osallistumassa kaupunkinsa Berlitz-kielikeskuksen hauskoihin projekteihin ja työpajoihin, joissa he saavat syventyä vieraaseen kieleen. Uuden kielen opetus tapahtuu paineettomasti, joten osallistujat voivat viihtyä lämminhenkisessä ympäristössä. Näin lapset ja nuoret saavat lisää varmuutta ja motivaatiota ennen kouluun palaamista.

Edut

  • Säännöllinen opetus kerran viikossa tai tiivis tehokurssi koulun loma-aikaan
  • Jako ryhmiin taitotason ja iän mukaan, esim. 4–7-vuotiaat, 8–11-vuotiaat ja yli 12-vuotiaat
  • Monipuoliset ja iänmukaiset oppimateriaalit
  • Erikoiskoulutuksen saaneet syntyperäiset kielenopettajat
  • Pienet ryhmät

Pyydä lisätietoja

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi viimeistään seuraavana arkipäivänä. Yhdessä valitsemme sinulle sopivan kurssin – täysin sitoumuksetta. Täytä lomake, niin Berlitzin tiimi ottaa pian sinuun yhteyttä.